Vesivärein maalattua – pehmeää ja pyörteistä. Muutama pilven reuna tarkkaan rajattuina kuin mustalla tussilla.
Tänäänkin, aikaisin aamulla, ajoin kohti itää, vastaanottamaan tulevaa aamua. Auringonnousun koittaessa katselin tuulilasin läpi syksyistä oranssia ja keltaista – taivaan korostusvärejä. Katselin kuinka aamu murhasi yötä. Katselin kuinka yön viimeiset henkäykset nousivat sumuna ilmaan ja kuinka yön vuotanut veri kimmelsi aamukasteena maassa.
Noin 20 prosenttia väestöstä on aamuihmisiä. Minä en kuulu tähän vähemmistöön ja sen ovat lähimmäiset todistaneet useana aamuna liiankin läheltä. Silti olen tänä vuonna saanut herätä aikaisin aamulla joka arkipäivä. Herään ja lähden töihin jo ennen kuin muu perhe on kuunnellut herätyskellojensa ääntä. Se, että en ole samaan aikaan aamutoimissa muiden kanssa on kyllä itsessään, kaikilla mittareilla, arkinen voitto koko perheelle.
Koen myös, että on usein helpompi herätä jumalattoman aikaisin kuin vain aikaisin. Siis, että kun kello herättää aamuyöllä, niin ei kroppakaan usein tajua tapahtumaa. Herään kello viisi ja se on minulle aamuyö. Epäilen, että kroppani ei tiedä sellaista kellonaikaa edes olevan olemassa, nousee vain ylös kun ei edes tajua taistella vastaan. Mieli kyllä taistelee vastaan jo illalla jos päähän tulee ajatus, että laittaisi herätyksen soimaan ihan vähän aikaisemmin, vaikka 04.55. Mutta nelosella alkavaa herätysaikaa ei mieleni mukaan ole olemassa, joten se ajatus sattuu päähän vain aivan hetken ja kello soi aikaisintaan viideltä jatkossakin.
Myös se ajatus, että suden hetken yli pitää päästä nukkuen, puolustaa kello viiden herätystä aikaisintaan. Suden hetken ajatellaan olevan jossain kello kolmen ja viiden välissä, hetkenä jolloin elintoimintosi ovat hitaimmillaan, hetkenä, jolloin olet heikoimmillasi. Hetkenä, jolloin susi pääsee hyökkäämään.
Aikaisissa aamuissa on mielestäni myös yhteinen ajatusvirhe, johon itsekin haksahdan ajoittain. Se on se, että vieläkin yleisesti ajattelemme aikaisin aamulla tehdyn työn automaattisesti arvokkaammaksi kuin iltapäivällä tai illalla tehdyn. Että ennen työpäivää tehty koko asunnon imurointi aiheuttaa todennäköisesti ihailevia kommentteja työpaikalla: ”Oletpas sinä ollut reipas!”. Ekana työpaikalla oleva on tietysti se aikaansaavin tyyppi ja vaikka meillä kaikilla on käytössämme 24 tuntia vuorokaudessa, niin jos uit uimahallissa kaksi kilometriä aamukuudelta ennen töihin lähtemistä, niin olet lähtökohtaisesti reippaampi ihminen kuin jos uit sen kaksi kilometriä iltakuudelta töiden jälkeen. Eiks niin?
Mutta silti, vaikka yhteiskuntamme yhdeltä osin toimii vähemmistön vahvuuden kautta; aikaisin heräämisen, niin huomennakin, minä illanvirkku, herään aikaisin ennen syysauringon nousua ja lähden ahkerana liikkeelle. Ehkä huomennakin minulla on edessäni uuden aamun usva, uuden aamun oranssi.
Ehkä huomenna aamu murhaa taas.
Ja ehkä minä saan nähdä sen kauneuden matkallani.
Kaikkea tuleekin ajateltua 