Puheenvuorot

Tämä on lyhyt tarina puheenvuoroista. Niistä, jotka pidetään ja niistä joita ei saa pidettyä. Samalla tämä on tarina keskustelusta, sillä ilman puheenvuoroja ei ole keskustelua. Tarina ei liity todellisiin ihmisiin.

 

 

 

 

Toisen kahvikupin pohjalle jäi vielä hiukan mustaa kahvia. Sen näkee helposti istuessakin tämän pienen pyöreän keittiönpöydän yli. Jäin kai hetkeksi tuijottamaan tuota kultareunaista kahvikuppia tassillaan, vaikken sitä varsinaisesti tarkastelekaan. Kuppiin on jäänyt sen verran kahvia, että se näyttää keskenjääneeltä. Siksi minusta kai tuntuu siltä, että poika lähti pöydästä kovin äkkiä.

Minusta tuntuu, että meidän juttelu jäi jotenkin kesken, kun toisen jo piti lähteä. Vaikka kyllähän minä sen muistan – tuossa iässä tapahtuu niin paljon. Kiireitä on monenlaisia eikä noista vuosista turhaan puhuta ruuhkavuosina. Kyllä minä sen ymmärrän ja tajuan, että se vaatii pojalta ehkä vähän suunnitteluakin tulla käymään.

Meillä Kaijan kanssa ei ole ollut sen suurempia kiireitä kun molemmat jäätiin eläkkeelle pari vuotta sitten. Kummasti ne kiireet katosivat vaikka monet juttelevat päinvastaista, että kuinka he eläkkeellä ovat entistä kiireisempiä. Ehkä ne ovat niitä ihmisiä, joilla on omakotitalot ja mökit ja veneet ja vaikka mitkä matkat ulkomaille asti. Ei meillä Kaijan kanssa ole mitään noista. Kahdestaan ollaan ja hyvä niin, sillä ei sitä oikein jaksaisi mitään lemmikkiäkään. Meillä on toisissamme kaikki tarvittava ja hyvä kaksio hyvässä talossa. Nämä talot on rakennettu ennen lähiörakentamisen aikaa, silloin kun kerrostalojakin vielä osattiin rakentaa. On paksut kiviseinät ja siksi ei naapureistakaan ole mitään häiriötä koskaan ollut. Täällä on aina ollut rauhallista asua. Vaikka joskus sitä saattaa tässä hiljaisuudessa tuntua välillä yksinäiseltä tai toimettomaltakin.

 

Jos nousisi laittamaan radion päälle. Siitä minä pidän kun yksin ollessa ei aina ole ihan niin hiljaista. Onhan se vähän hölmöä ehkä, että radio seuralaisena istuksii katselemassa ylimmän kerroksen ikkunasta maailman menoa mutta jotenkin sitä ei tunne itseään yksinäiseksi kun kuulee ympärillään ääntä. Puhetta minä oikeastaan kaipaan nyt. Etsin radiosta jonkun puheohjelman. Sellaisen hyvin tehdyn ohjelman tai kuunnelman. Kyllä on radioaallot nykyään täynnä itseään toistavaa musiikkia ja sellaista puhettakin, joka vain toistaa itseään. Kaikilla kanavilla sama juttu. Siis, että ne radioihmiset puhuvat monta tuntia itsekseen samoja juttuja kerta toisensa jälkeen. Eikö kukaan enää kuuntele radiota ajan kanssa? Minua sellainen toistelu vain ärsyttää. Eipä taideta enää kenellekään opettaa miten tehdään kunnollista puheohjelmaa. Lykätään vain mikrofoni eteen ja ohjeeksi, että toistele nyt jotain juttua kappaleiden väliin.

Tulisi Kaijakin nyt jo kotiin, niin saisi juteltua. Missä perkeleessä se nainen taas näin kauan viipyy? Tulisi nyt ja kysyisi mitä pojalle kuului. Saisi juteltua ja selvennettyä itselleenkin, että mahtoiko se poika jotenkin väistää minun mielipiteitäni kun niin nopeasti sitten kuitenkin joutui lähtemään. Siltä minusta nyt tuntuu. Kimmastuinhan minä vähän mutta en pojalle ja kyllä se sen tietää. Minä vaan en jaksa ymmärtää, että miten selvistä asioista saadaan niin monimutkaisia nykyisin. Kyllä se hämmentää kun maailma on tullut jotenkin sokeaksi ja kaikki asiat pitää vatvoa ja vääntää loputtomiin. Kyllä minä vielä ymmärrän asioista! Ei ole alzheimer vienyt. Eihän näistä päivän selvistä asioista kukaan voi olla kuin yhtä mieltä. Hulluutta se on päivää yöksi väittää!

Sitä tässä eniten työelämästäkin kaipailee, että kun sai juteltua työkavereiden kanssa maailman selväksi. Ensiollakin oli töissä aina mielipide joka asiaan eikä siellä kukaan paheksunut sitä. Jospa soittaisin Ensiolle ja puheltaisiin. Vaikka ei taida siltä kaverilta vieläkään saada paljoa suunvuoroa. Mutta silti.

 

Ei, kyllä minä nousen ja tiskaan nämä kupit seuraavaksi. On sitten puhdas pöytä kun Kaijakin tulee kotiin. Lapset ovat jo pitkään sanoneet, että meidän pitäisi hankkia astianpesukone mutta eihän näitäkään perintökuppeja sellaiseen voi laittaa ja mielellänihän minäkin välillä tiskailen. Tiskaillessa saan ajan kulumaan eikä kaikkia hommia vielä voi antaa koneille. Jotain käsityötä pitää maailmaan vielä jäädä.

Se on kyllä toisaalta vaikeaa kun kaikki muuttuu niin kauheaa vauhtia. Vaikka ei elämästä ne perusasiat muutu ja niissä kyllä haluaisin lapsia auttaa. Etteivät tekisi ihan niitä kaikkia virheitä, joita minä tein ja olisivat edes jotenkin turvassa tässä kieppuvassa maailmassa. Kuuntelisivat vain vähän tarkemmalla korvalla välillä. Myönnän, että välillä vähän hermostun maailmanmenoon enkä osaa sitä olla sanomatta mutta lapsia minä tässä ajattelen. Aikuisia ihmisiä ovat toki ja jämptejä kaikki. Kaijan kanssa ollaan heidät hyvin kasvatettu.

Silti saisivat nuoremmat meiltä vanhemmilta jotain neuvoja ottaa vastaan. Tuntuu ettei kukaan enää halua kuunnella ja siksi kai maailma menee aina vain hullummaksi. Ei tässä tunnu olevan enää mitään tolkkua! Ei, kyllä minä se radion aukaisen. Kuuntelen samalla kun tiskaan. Etsin jostain uutiset.