Uimahallisiivooja

Lukion äidinkielen opettajani ohjeisti, ettei hyvässä kirjoituksessa kuuluisi kysyä lukijalta mitään: ”Mistä minä niitä vastauksia lukijana tiedän? Sinähän se kirjoittaja olet.” Hyvä ohje mielestäni, joten otetaan seuraava kappale retorisena kysymyksenä, ikään kuin alkulämmittelynä kirjoituksen aiheeseen.

Voisiko olla niin, että tässä vuosien saatossa, pienin askelin ja yleisesti ottaen, oikeutus ja velvollisuuden tunne henkilökohtaisesti loukkaantumiseen yhteisistä asioista olisi kasvanut määrällisesti?

Jotenkin minusta tuntuu, että jotkut turhaan loukkaantuvat henkilökohtaisella tasolla asioista, jotka eivät ole henkilökohtaisia. Jotenkin se tuntuu siltä, ettei siitä ole mitään hyötyä, ettei se edistä asiaa, jota haluaisi edistää. Mutta voisihan sitä toki itsekin kokeilla ennen kuin muodostaa omaa mielipidettään. Kokeilisi miten loukkaantuminen sopisi omaan suuhun ja olisiko siinä sittenkin jotain ajatusta. Jos sitä ei vaan itse ole osannut käyttää tai hyödyntää. Aihekin on helppo löytää kun se on itse asiassa ollut ajatuksissa jo monta vuotta. Itseä on mietityttänyt, että miten ei kukaan ole huomannut loukkaantua uimahallin siivoojista, joten kokeilenpa loukkaantua heistä. Nyt mennään.

 

Tähän täytyy saada aikaan muutos! Pidän kestämättömänä tilannetta, joka on arkipäivää kymmenissä suomalaisissa verorahoilla ylläpidettävissä uimahalleissa: miesten suihkutiloja siivoavat naiset samaan aikaan kun siellä on miesasiakkaita suihkussa. Olen aivan varma, että nämä naiset tuijottavat takapuoltani heti kun silmä välttää. Siinä he täysissä pukeissa hitaasti mukamas suihkuttelevat lattioita kun maksavat asiakkaat joutuvat olemaan nöyryytettyinä arvioivan ja hävyttömän silmäilyn kohteena. Kyllä minä tiedän mitä ne ajattelevat. Etkä itse koskaan tiedä sitä hetkeä jolloin on taas ”siivouksen aika” suihkutiloissa ja pukuhuoneissa. Ahdistustahan sellainen epätietoisuus aiheuttaa. Vaadin muutosta käytäntöihin: ennakkovaroitusta siivouksesta, miessiivoojia, rahallista kompensaatiota itselleni, potkuja päättäjille. Nykytilanne loukkaa minun miehisyyttäni ja kunniaani. Häveliäisyys kunniaan! Miten on mahdollista, että vielä 2010-luvulla…

 

Ei, ei tunnu ollenkaan omalta jutulta. Kyllä se oma ajatus on aika lailla päinvastainen. Kokeilenpa laittaa paperille niitä omia ajatuksia. Mennään taas, mutta rauhallisemmin.

 

Uimahalliin saavutaan niin bussilla, pyörätuolilla, polkupyörällä kuin Porschellakin. Ja siellä vaalean kaakelipinnan keskellä, suihkujen puolella, menevät iloisesti yhdessä pesulle koko yhteiskunnan kirjo koska uimahalliin ovat tervetulleita kaikki, jotka pystyvät pääsylipun lunastamaan kassalta. Siis ihan kaikki, jotka on selvin päin. Kaikki ovat tervetulleita katsomatta kansallisuutta, uskontoa, ihonväriä, ikää tai uimataitoa. Sinne miesten puolelle pääsee iskävartalolla, uimarin kropalla ja sillä sodan nähneellä ryppyisellä iholla. Uimahalli on yhteinen.

Uimahalliin mennään viihtymään, hoitamaan ruumiin kulttuuria ja ehkäpä sielunkin kulttuuria. Siinä on se asiakkaan osa ja rooli. Samasta paikasta sitten löytyy myös yksi työntekijäpuolen rooleista: siivous. Siivoajat siivoavat ja uimahalleissa suurin osa siivoojista on naisia. Siksi miestenkin puolella siivoavat naiset, ihan työvaatteet päällä.

Koska uimahallissa on pitkät aukioloajat, niin on mielestäni ainoastaan fiksua ja soveliasta, suorastaan järkevää, siivota tiloja päivän aikanakin muutaman kerran. Kivampi siellä on olla ja peseytyäkin kun joku välillä käy huuhtelemassa ne isoimmat nöyhtät pois lattioilta.

Ja koska uimahalleja – noita syrjimättömyyden linnakkeita, ei ole rakennettu yksilöä varten vaan yhteistä käyttöä varten käy niin, että miessukupuolen puolella siivoajat saattavat edustaa naissukupuolta. Paitsi etteivät he edusta sukupuolta vaan ammattia. Usko pois, tämäkään toiminne ei ole henkilökohtainen suunnitelma tai loukkaus sinua tai minua kohtaan, vaikka se ajatus saattaisi kaalissa viivähtää.

 

Mahdollisuus jonkun loukkaantua uimahallin siivoojasta on mielestäni esimerkki asioista, jonka kanssa mielestäni meidän tulee olla valppaana. Ettei yksilöllisyys korvaa yhteisöllisyyttä. Ettei aleta tekemään muutoksia yksilöiden ja pienten ryhmien mahdollisen loukkaantumisen vuoksi, koska mitään yhteistä yhteiskunnassa ei olisi jos kaikkien kaikki halut ja mielipiteet otettaisiin aina päätöksien pohjaksi. Jokainen meistä kuuluu jossain asioissa vähemmistöön ja monessa asiassa enemmistöön. Siksi kaikki asiat eivät voi olla mitenkään olla täysin mieleisiäsi.

En ymmärrä myöskään ajatuskulkua, jossa sinun tai minun tulisi loukkaantua toistemme puolesta. Ajatuskulkua, jossa ikään kuin liitetään oma ajatus yhteiseksi ajatukseksi. Esimerkiksi tämä siivous ei ole minulle eikä enemmistölle ongelma vaikka joku niin alkaisi väittää.

Eikä meitä nimellä kukaan ajattele kun tehdään meitä koskevia päätöksiä. Eikä kuulukaan. Yleisen ja yhteisen hyvän puolesta päätökset tulisi tehdä. Toki jos huomaat epäkohdan, niin nosta se keskusteluun asiallisesti ja pyri vaikuttamaan päätöksiin sillä kun se itse loukkaantuminen ei mielestäni edistä yhtään mitään. Ei valiteta epäoleellisista ja jos jokin yhteinen asia tuntuu itsestä pienesti vaivaannuttavalta, niin joskus on kuitenkin ns. otettava yksi tiimin puolesta. Purtava ne henkilökohtaiset hampaat yhteen hetkeksi. Sillä surullinen olisi se päivä, jolloin yhden tai muutaman ihmisen loukkaantumisen takia esimerkiksi uimahallin suihkutilojen siivoamisesta päivän aikana tehtäisiin herkkä operaatio. Ettei vaan loukata yksilöä yhteisen nimissä paikassa, joka on yhteinen.

Enkä nyt tarkoita, etteikö asioihin tulisi puuttua, jotka puuttumista vaativat. Tai etteikö meihin kohdistuvassa päätöksen teossa tehtäisi virheitä ja etteikö nyt käytössä olevia käytäntöjä voisi parantaa. Mutta, että jos jokainen miettisi sen kaksi minuuttia, että nyt kun tuli tunne loukkaantumisesta tai sen tarpeesta, niin onko se sittenkään tarpeellista. Että mahtaisiko sitä itse olla nyt siinä häviävän pienessä vähemmistössä, jolle asia on minkään tason ongelma. Miettisi onkohan asiassa ongelmaa ollenkaan ellei siihen itse sitä tee.

Sun ei tartte loukkaantua henkilökohtaisesti asioista, jotka eivät ole henkilökohtaisiksi tarkoitettuja.

Ei varsinkaan mun puolestani.